MARBACKAN HUNAJATILA

Tukea ja tarvikkeita mehiläistarhaajille
‍Paljon vaihtoehtoja makean ystäville

HUNAJATILA

MARBACKA

Marbackan hunajatila sijaitsee Itä-Uudellamaalla Liljendalissa, Loviisassa. Tila on ollut Brucen suvun hallussa 1750-luvulta lähtien ja nykyään isäntänä toimii Tomas Bruce. Mehiläistarhauksen aloitti jo 1980-luvulla Tomaksen vanhemmat, Bjarne ja Mia Bruce, ja lypsykarjan lähdettyä vuonna 1994, alkoi muutos täysitoimiseksi hunajatilaksi.

Tänään Marbackalla on 150 mehiläispesää ja tilalla tuotetaan monikukkahunajaa, lajihunajia sekä maustettuja hunajatuotteita. Marbackan oman hunajan maku tulee tilalla viljeltävistä kasveista, kuten härkäpavusta, tattarista ja hunajakukasta. Korkealaatuista hunajaa tarjoillaan mm. ravintola Savoyssa ja hotelli Klaus K:ssa.

Marbacka tarjoaa myös mehiläishoitajille rahtilinkousta, vahansulatus- ja valssauspalveltuita sekä mehiläisalaan liittyviä tarvikkeita. Tila investoi tulevaisuuteen ja kehittää toimintaansa jatkuvasti.

Marbackalaiset mehiläispesillä suojapuvuissa.Kukkiva tattaripelto.Mehiläinen tattarinkukassa.Mehiläispesiä pellon laidalla.
Kaupassa myytäviä tuotteita.
OSTOKSILLE

HOITOTARVIKKEET
HUNAJATUOTTEET

Meiltä mehiläishoitajat löytävät alaan liittyviä tarvikkeita suojapuvuista oman metsämme puista valmistettuihin kehiin.
Makean ystäville löytyy ostettavaksi monikukkahunajaa, lajihunajia ja maustettuja hunajavalmisteita.

OTA YHTEYTTÄ
MEHILÄISHOITAJILLE

PALVELUT

Oletko aloittava mehiläistarhaaja ja pääsi on täynnä kysymyksiä: miten saada hunaja talteen, mistä löytää hunajalinko, miten kehät desinfioidaan...? Vai jo kokeneempi tarhaaja, jonka aika tai jaksaminen ei vain riitä kiireisimpään aikaan? Tai haluat keskittyä mehiläisiin, et linkoukseen ja pakkaamiseen?

Ei hätää, Marbacka tarjoaa mehiläistarhausta helpottavia palveluja kaikkien käyttöön! Lue alta lisää ja ota yhteyttä.

OTA YHTEYTTÄ
Käytettyjä vahapohjia heitetään keittokattilaan.
Linkouslaite rahtilinkousta varten.

RAHTILINKOUS & PAKKAUSPALVELU

Linkouspalvelumme on tarkoitettu kaikille, myös pienemmille määrille!
Suuremmat erät hoituvat tehokkaasti 80-kehän linkouslinjalla. Linkoukseen kuuluu siivilöinti.
Kysy myös pakkauspalvelustamme!

LUE OHJEISTUS
Erilaisia kehiä pakattuna pesun jälkeen.

VAHANSULATUS & KEHIEN PESU

Tuo vanhat ja puhdistusta kaipaavat kehät meille -anna meidän hoitaa likainen työ!
Pesemme sekä desinfioimme kehät. Vahan saat takaisin lohkareina tai halutun mittaisina pohjukkeina.
Tarvittaessa langoitamme ja vahoitamme kehät valmiiksi.

Valssauspalvelun käytössä oleva valssauskone.

VALSSAUSPALVELU

Vahan valssausta alan uusimmalla tekniikalla!
Pehmeä vaha auttaa mehiläisiä rakentamaan kennostoja nopeammin.
Tuo vahasi valssattavaksi tai vaihda vaha suoraan pohjukkeiksi.

Mehiläinen omenankukassa.

PÖLYTYSPALVELU

Ammattiviljelijät ja -tarhurit hyötyvät tarhamehiläisten toteuttamasta pölytyksestä suuremman ja laadukkaamman sadon muodossa. Pölytyspalveluun voidaan yhdistää myös mansikan biologinen harmaahomeen torjunta tai omenan siemenkotamädän torjunta. Ota yhteyttä ja kysy tarkemmin!

Lisätietoa löydät myös:
pölytys.fi

Mehiläishoitaja suojapuvussa katsomassa mehiläispesän toimintaa.

MEHILÄISTARHAAJAKSI?

Mehiläistarhaus on mielenkiintoinen harrastus ja ammatti, jota voi harjoittaa niin maaseudulla kuin kaupungissakin. Mehiläisiä seuratessa oppii jatkuvasti uutta ja samalla saat palkkioksi hunajaa omaan ja lähipiirin käyttöön, kenties myyntiinkin.

Meiltä saat lisätietoa aiheesta sekä tietenkin tarvikkeita tarhauksen aloittamiseen.
Tutustu myös Suomen Mehiläishoitajien Liiton tietopaketteihin.

ENERGIAA AURINGOSTA

Aurinkoenergia pyörittää koko maapalloa, mutta Marbackassa myös tilan toimintaa!
Asensimme varastohallin katolle aurinkopaneelit ja uusiutuvan energian avulla olemme pienentäneet ostetun sähkön määrää.
Yksinkertaisesti aurinkosähköä tuotetaan muuttamalla auringon säteilyenergiaa sähkövirraksi.
Ja vaikka siltä ei aina tuntuisikaan, niin Suomessa aurinkosähköä voidaan tuottaan varsin hyvin.

Marbackan aurinkokennot.

HUNAJAN JÄLLEENMYYJÄT

Hunajaa myös jälleenmyyjiltämme!
Etsi kartalta lähin myyjä tai tule käymään meillä paikanpäällä.